Pax Americanasta Pax Silicaan
Teknologisen maailmanjärjestyksen synty
Arvoista kapasiteetteihin
Kun Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio vieraili Helsingborgissa toukokuussa 2026, hän kuvaili Ruotsia erityisen arvokkaaksi lisäksi Natoon. Aiemmat uudet jäsenmaat olivat usein liittyneet liittokuntaan siksi, että ne olivat olleet heikkoja ja tarvinneet suojelua, Rubio totesi, kun taas kaksi viimeisintä jäsenmaata olivat tuoneet liittokunnalle sellaista kapasiteettia, jota Natolta oli aiemmin puuttunut. Lausunto viittasi ilmeisesti myös Suomeen, vaikka maata ei mainittu nimeltä. Rubio huomautti lisäksi, että Ruotsi oli ensimmäinen eurooppalainen maa, joka liittyi Pax Silican puitteissa toteutettavaan teknologiseen yhteistyöhön, ja nosti Ericssonin esiin keskeisenä läntisenä toimijana kilpailussa Kiinan ja Huawein kanssa.
Rubion sanavalinnat heijastavat jotakin paljon suurempaa kuin vain Ruotsin ja Suomen liittymistä Natoon. Ne viittaavat laajempaan muutokseen siinä, miten länsimaat nykyisin oikeuttavat liittolaisuutensa ja turvallisuuspolitiikkansa. Natoa ei enää ensisijaisesti esitetä demokratiaan, vapauteen ja länsimaiseen identiteettiin perustuvana arvoyhteisönä, vaan yhä selvemmin strategisten kyvykkyyksien verkostona. Huomio kohdistuu aiempaa vähemmän yhteisiin arvoihin ja enemmän siihen, mitä jäsenmaat voivat konkreettisesti tarjota: tietoliikennettä, tekoälyä, kvanttiteknologiaa, satelliittijärjestelmiä, arktista osaamista, puolustusteollisuutta ja resilienssiä.
Tässä mielessä Suomi ja Ruotsi eivät ole ensisijaisesti suojelua tarvitsevia reunavaltioita, vaan turvallisuuden tuottajia. Juuri tässä Pax Silicasta tulee kiinnostava symbolina ja narratiivina. Riippumatta siitä, kuinka laajaksi tai pysyväksi itse aloite lopulta osoittautuu, nimi itsessään edustaa mahdollista paradigman muutosta. Nimi ”Pax Silica” viittaa Pax Americanaan, jota puolestaan on verrattu roomalaiseen rauhaan, Pax Romanaan. Pax Americanan aikana Yhdysvaltojen johtamaa maailmanjärjestystä oikeutettiin vapaakaupalla, globalisaatiolla, universaaleilla markkinoilla ja ajatuksella keskinäisestä taloudellisesta riippuvuudesta. Liberaali maailmanjärjestys perustui käsitykseen, että avoimet markkinat ja globaalit tuotantoketjut synnyttävät itsessään vakautta, vaurautta ja rauhaa.
Pax Silica viittaa johonkin toiseen. Universaalien markkinoiden sijaan huomio kohdistuu yhä enemmän kontrolloituihin verkostoihin, strategisiin riippuvuuksiin ja turvallistettuihin tuotantoketjuihin. Globaalin vapaakaupan sijaan on muotoutumassa valikoivampi ja geopoliittisempi talousjärjestelmä, jossa valtiot pyrkivät hallitsemaan pääsyä puolijohteisiin, tekoälyyn, kvanttiteknologiaan, satelliittijärjestelmiin ja kriittiseen infrastruktuuriin. Kauppapolitiikasta on jälleen tulossa turvallisuuspolitiikkaa.
Tämä merkitsee myös rajattua paluuta merkantilistiseen ajatteluun. Erona on, että nykyiset strategiset resurssit eivät koostu ensisijaisesti kullasta, viljasta tai siirtomaiden kauppareiteistä, vaan datasta, puolijohteista, laskentatehosta, tietoliikenteestä ja teknologisten ekosysteemien hallinnasta. Keskeinen kysymys ei enää ole vain se, kuka hallitsee alueita, vaan se, kuka hallitsee globaalien tuotantoketjujen kriittisiä lenkkejä.
Globaalit kriisit paljastavat vapaakaupan heikkoudet
COVID-19-pandemia ja myöhemmin Ukrainan sota eivät ainoastaan muuttaneet länsimaiden turvallisuuspoliittisia prioriteetteja, vaan ne muuttivat myös tapaa, jolla taloudesta, kaupasta ja globalisaatiosta puhutaan. Globalisaation huippukaudella just-in-time-tuotanto, ulkoistaminen ja globaalit arvoketjut esitettiin rationaalisina ja tehokkaina ratkaisuina. Pandemia osoitti sen sijaan, kuinka jopa niinkin yksinkertaisista tuotteista kuin kasvomaskit voi tulla strategisesti kriittisiä, kun niiden tuotanto on keskittynyt Kiinaan. Ukrainan sota puolestaan vahvisti entisestään tietoisuutta energian, raaka-aineiden, elintarvikkeiden ja teknologisten riippuvuuksien aiheuttamista haavoittuvuuksista.
Samalla muuttui myös se, mitä pidetään legitiiminä tapana puhua taloudesta ja kaupasta. Käsitteet kuten resilienssi, huoltovarmuus, strateginen autonomia ja turvalliset toimitusketjut saivat äkillisesti keskeisen poliittisen merkityksen. Se, mitä aiemmin pidettiin tehottomana päällekkäisyytenä tai protektionismina, alkoi näyttäytyä vastuullisena turvallisuuspolitiikkana. Vapaakauppa ja globaali integraatio menettivät osan itsestään selvästä legitimiteetistään, kun riippuvuuksia alettiin yhä useammin kuvata strategisiksi riskeiksi.
Myös Donald Trumpin paluuta Valkoiseen taloon on syytä tarkastella tätä taustaa vasten. Trumpin politiikka on epäilemättä kiihdyttänyt kehitystä kohti lisääntyvää protektionismia, teknologisia rajoituksia ja geopoliittisesti motivoitua kauppapolitiikkaa, mutta muutos ei alkanut Trumpista. Huoli Kiinan teknologisesta noususta, länsimaiden teollisista riippuvuuksista ja globaalien tuotantoketjujen haavoittuvuuksista oli kasvamassa jo ennen hänen ensimmäistä presidenttikauttaan. Trumpia voidaan siksi pitää pikemminkin laajemman globalisaatiokäsityksen muutoksen ilmentymänä kuin sen alkuperäisenä syynä.
Hiekasta geopolitiikkaan
Nimi Pax Silica on hyvin valittu – ehkä jopa paremmin kuin sen luojat itse täysin ymmärsivät. Se on samalla myös symbolisesti osuva. Silica tuo mieleen sekä silican eli piidioksidin – tavallisen hiekan tai kvartsin – että siliconin, piin englanninkielisen nimen, josta Silicon Valley ja koko puolijohdeteollisuus ovat saaneet nimensä. Pii on hapen jälkeen maankuoren toiseksi yleisin alkuaine, ja sitä on noin neljännes maankuoren massasta. Tavallinen hiekka koostuu pääosin piidioksidista.
Samalla juuri piillä on puolimetallina erityisiä sähköisiä ominaisuuksia, jotka ovat tehneet siitä digitaalisen vallankumouksen keskeisen raaka-aineen. Puolijohteena pii voidaan pienillä muiden alkuaineiden lisäyksillä saada ohjaamaan sähkövirtaa erittäin tarkasti. Juuri tämä kyky hallita ja moduloida sähköisiä signaaleja muodostaa perustan transistoreille, joihin kaikki nykyaikaiset mikropiirit perustuvat.
Silti matka hiekasta kehittyneisiin tekoälypiireihin on yksi maailman teknisesti vaativimmista ja resursseja eniten kuluttavista teollisista prosesseista. Jotta piitä voidaan käyttää puolijohteissa, se on ensin pelkistettävä piidioksidista ja sen jälkeen puhdistettava lähes käsittämättömään puhtauteen. Tätä seuraa pitkä ketju erittäin vaativia valmistusvaiheita: kiteenkasvatus, piikiekkojen (wafers) valmistus sekä litografia ja etsaus nanometriluokan tarkkuudella.
Juuri siksi pii havainnollistaa uuden geopoliittisen logiikan niin hyvin. Strateginen merkitys ei perustu ensisijaisesti itse raaka-aineen saatavuuteen, vaan jalostuksen, teknologian, energian, patenttien ja teollisen kapasiteetin hallintaan. Digitaalisella aikakaudella valta ei perustu pelkästään luonnonvaroihin, vaan kykyyn muuntaa hiekka laskentatehoksi.
Kuten harvinaisten maametallien kohdalla, myös tässä valta liittyy vähemmän itse raaka-aineeseen kuin jalostusketjun hallintaan. Tämä selittää myös, miksi Yhdysvallat pyrkii nykyään rakentamaan teknologisten kumppanuuksien ja kapasiteettiallianssien verkostoja, jotka ulottuvat raaka-aineista valmiiseen tekoälyinfrastruktuuriin asti. Tästä näkökulmasta Nokia, Ericsson, ASML ja muut strategiset teknologiayritykset eivät ole pelkästään kaupallisia toimijoita, vaan geopoliittisia voimavaroja.
Laajalle yleisölle Nokia yhdistyy ehkä edelleen ennen kaikkea matkapuhelimiin. Geopoliittisesta näkökulmasta yhtiön merkitys liittyy kuitenkin nykyään ennen kaikkea sen asemaan tietoliikenneinfrastruktuurin toimittajana. Matkapuhelinliiketoiminnan myynnin jälkeen Nokia pystyi keskittymään verkkoteknologiaan ja vahvistamaan markkina-asemaansa fuusioiden ja yritysostojen kautta. Juuri tällainen kapasiteetti – ei kuluttajatuotteet – on tullut strategisesti tärkeäksi käynnissä olevassa teknologisessa valtakamppailussa.
Wandel durch Handelista strategiseen autonomiaan
Samaan aikaan uusi järjestys eroaa vanhasta Pax Americanasta myös toisella merkittävällä tavalla. Yhdysvaltain hegemonian huippukaudella kansainvälinen talousjärjestys esitettiin ainakin periaatteessa vapaaehtoisena ja universaalina. Yhdysvallat takasi avoimet kauppareitit, dollarin vakauden ja globaalien markkinoiden toimivuuden järjestelmässä, jossa myös liittolaiset saivat hyötyä vapaakaupasta ja taloudellisesta integraatiosta.
Nykyisessä teknologisessa kilpailussa Kiinan kanssa Yhdysvallat käyttää kuitenkin yhä useammin patentteihin, lisensseihin, vientisääntelyyn ja avainteknologioihin liittyvää vaikutusvaltaansa ohjatakseen myös liittolaismaidensa ja niiden yritysten suhteita Kiinaan. Hollantilainen ASML on tästä havainnollinen esimerkki. Vaikka yritys on eurooppalainen, Yhdysvallat on vientirajoitusten ja kriittisten teknologioiden hallinnan kautta käytännössä pystynyt rajoittamaan sen kehittyneimmän puolijohdeteknologian myyntiä Kiinaan. Siinä missä Pax Americana perustui suurelta osin integraatioon ja vapaaehtoisuuteen, Pax Silica näyttää yhä enemmän rakentuvan myös kontrollin ja rajoitusten varaan.
Jos Pax Americanaa oikeutettiin viime kädessä ajatuksella, että rauhaa, vakautta ja asteittaista liberalisoitumista voidaan edistää vapaakaupan ja keskinäisen taloudellisen riippuvuuden avulla – saksalaisella ilmauksella Wandel durch Handel – niin uusi teknologinen järjestys oikeutetaan lähes päinvastaisella logiikalla. Siinä missä kauppa aiemmin nähtiin keinona vähentää konflikteja keskinäisen riippuvuuden kautta, riippuvuudet nähdään nykyään yhä useammin strategisina haavoittuvuuksina. Tavoitteena ei enää ole autoritaaristen suurvaltojen integroiminen yhteisiin maailmanmarkkinoihin, vaan riippuvuuksien vähentäminen niistä sekä niiden pääsyn rajoittaminen kaikkein kehittyneimpiin teknologioihin, joiden katsotaan olevan ratkaisevia tulevan taloudellisen ja sotilaallisen vallan kannalta. Integraation sijaan korostetaan resilienssiä. Avoimuuden sijaan kontrollia. Teknologian leviämisen sijaan teknologisia rajoituksia.
Uusi järjestys ilman arvoyhteisöä?
Samalla Pax Silicaan liitettyjen maiden kokoonpano osoittaa, että pragmaattisuus painaa nykyään usein enemmän kuin arvoyhteisö. Suurin osa osallistuvista valtioista on toki länsimaisia demokratioita tai Yhdysvaltojen läheisiä liittolaisia, mutta myös Qatar ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat on yhdistetty aloitteeseen, vaikka erityisesti Qataria on pitkään arvosteltu sen suhteista islamistisiin liikkeisiin ja ulkopolitiikasta, joka on usein poikennut länsimaiden julkilausutuista arvoista.
Tämä havainnollistaa laajempaa muutosta länsimaisen järjestyksen logiikassa. Liittoumia ja kumppanuuksia rakennetaan yhä enemmän toiminnallisuuden, strategisten tarpeiden ja teknologisten kyvykkyyksien kuin yhteisten arvojen tai identiteettien varaan. Samalla tämä herättää kysymyksiä pitkäaikaisesta lojaalisuudesta ja yhteenkuuluvuudesta. Jos kumppanuudet perustuvat ensisijaisesti keskinäiseen hyötyyn ja strategiseen tarkoituksenmukaisuuteen, millaisia takeita niiden pysyvyydestä on silloin, jos Kiina tulevaisuudessa tarjoaa parempia taloudellisia ehtoja tai houkuttelevampia teknologisia yhteistyömahdollisuuksia?
Kapasiteettiallianssi voi olla tehokas, mutta se saattaa myös olla vanhempia turvallisuusyhteisöjä transaktionaalisempi ja vähemmän vakaa. Perinteiset turvallisuusyhteisöt ovat usein rakentuneet yhteisten identiteettien, arvojen ja legitimiteettiä tuottavien kertomusten varaan. Tässä suhteessa Pax Silica eroaa myös aiemmista hegemonisista järjestyksistä, kuten Pax Romanasta, Pax Britannicasta ja Pax Americanasta. Kaikki ne perustuivat viime kädessä hallitsevaan valtakeskukseen, joka ylläpiti tietynlaista vakautta ja järjestystä.
Pax Silica ei kuitenkaan edusta perinteistä imperiumia, jolla olisi selkeä alueellinen keskus. Kyse on pikemminkin teknologisten ja teollisten riippuvuuksien verkostosta, jossa valtaa käytetään standardien, puolijohteiden, tietoliikenteen, ohjelmistojen, tekoälyn ja infrastruktuurijärjestelmien hallinnan kautta.
Tällainen kehitys edellyttää myös uusia legitimiteettiä tuottavia kertomuksia. Pax Americanan aikana globalisoitunut talous voitiin pitkään esittää lähes luonnollisena ja itseään oikeuttavana järjestelmänä. Vapaakauppaa, ulkoistamista ja globaaleja tuotantoketjuja pidettiin universaalisti rationaalisina ja kaikkia hyödyttävinä ratkaisuina. Nykyinen uusmerkantilistinen järjestys vaatii sen sijaan huomattavasti vahvempaa legitimointia, koska se perustuu rajoituksiin, valikoivuuteen ja geopoliittiseen erotteluun.
Turvallisuus legitimoinnin välineenä
Tässä turvallisuusnarratiivista tulee keskeinen. Vientivalvontaa, investointirajoituksia, teknologisia blokkeja, teollisuustukia ja valtion interventioita oikeutetaan nykyään kertomuksilla kansallisesta turvallisuudesta, resilienssistä ja strategisesta autonomiasta. Tämä ei tarkoita, että turvallisuusulottuvuus olisi keinotekoinen tai epäaito. Päinvastoin, kehittyneestä teknologiasta on tullut yhä tärkeämpi sekä sotilaallisille järjestelmille että geopoliittiselle vallalle. Tekoäly, satelliitit, tietoliikenne ja puolijohteet ovat nykyään yhtä strategisia kuin öljy ja merireitit olivat aiempina aikakausina.
Samalla turvallisuus toimii myös laajemman geopoliittisen ja taloudellisen uudelleenjärjestelyn legitimointina. Tämän muutoksen perimmäisenä tavoitteena on turvata länsimaiden ja ennen kaikkea Yhdysvaltojen maailmanlaajuinen valta-asema kilpailussa Kiinan kanssa.
Suomen ja Ruotsin kaltaisille pienemmille länsimaille tämä merkitsee rajallista strategista liikkumavaraa. Nokia ja Ericsson antavat toki maillemme turvallisuuspoliittisia valttikortteja, mutta samalla ne tekevät meistä luontevan osan sitä Yhdysvaltojen johtamaa teknologisten kumppanuuksien verkostoa, jota Pax Silica edustaa. Pohjoismaat eivät käytännössä voi jäädä odottamaan, että Euroopasta kehittyisi itsenäinen kolmas valtakeskus Yhdysvaltojen ja Kiinan väliin. Pohjoismaiden taloudet ja turvallisuusjärjestelmät ovat jo syvästi integroituneet länsimaiseen ja ennen kaikkea amerikkalaiseen teknologiseen infrastruktuuriin.
Tästä syystä kumppanuus Yhdysvaltojen kanssa näyttäytyy kaikista ristiriidoista ja amerikkalaiseen politiikkaan liittyvistä epävarmuuksista huolimatta ainoana realistisena vaihtoehtona.
Pax Silica onkin ehkä vähemmän valmis järjestelmä kuin merkki siitä, että uusi maailmanjärjestys on vähitellen muotoutumassa. Se on järjestys, jossa teknologia, turvallisuus, resilienssi ja kriittisten verkostojen hallinta korvaavat asteittain vapaakaupan ja universaalin globalisaation kansainvälisen järjestäytymisen ja legitimoinnin keskeisimpinä periaatteina.